|
Näsijärvellä Koljonselän pohjoispäässä sijaitseva Vähä-Lampisaaren (uusimmissa karttaversioissa Vähä-Lammisaari)
retkitukikohta on seuran omistama ja käsittää pienehkön saaren itäisen alueen.
Saaren länsipää on yksityisomistuksessa, ja seuran jäseniä pyydetään välttämään siellä liikkumista.
Tukikohdan palvelut ovat seuraavat:
- Kolme venelaituria, kaksi pohjois- ja yksi etelärannalla. Toinen pohjoisen laitureista on ns.
riippulaituri ja on käytettävissä ympäri vuoden. Muut laiturit ovat kelluvia ponttoonilaitureita ja ne hinataan
talvehtimaan Kuterinlahdelle.
- Saunarannan uintilaituri, jota ei rakenteestaan huolimatta (riippulaituri) ole syytä käyttää veteen
hyppäämiseen. Ranta on nimittäin matala ja kivinen.
- Rakennukset: sauna, jonka yhteydessä tupa sekä nukkumaparvi; puuliiteri ja kalustokoppi; kaksi puuceetä,
toinen saunatuvan läheisyydessä ja toinen lähellä pohjoislaitureita; pohjoisen puolella myös kevytrakenteinen
kesäkeittiö.
- Kaksi grillipaikkaa, toinen pohjoisessa ja toinen etelässä.
- Tukikohdassa ei ole kaivoa, vaan käyttövesi nousee käsipumpulla järvestä.
- Tuvassa ja saunassa on aurinkopaneelin voimalla toteutettu valaistus.
- Lähinnä venekuntien nuorimpia varten on tukikohdassa riippulaskurata, hiekkalaatikko, useita riippukeinuja
sekä kiikkulauta ja vesiliukumäki.
Saaressa on erittäin runsas linnusto. Saaren itäisimmän pään kallioniemessä pesii perinteisesti selkälokki.
Myös tukkasotka on useana kesänä pesinyt tukikohdassamme. Häiritään siis mahdollisimman vähän lintujen pesimistä varsinkin
alkukesällä: vältetään pesimispaikkoja, käytetään polkuja maastossa liikkuessamme sekä pidetään kotieläimet kytkettynä.
|

Vähä-Lampisaari on Kurun kunnan eteläisin saari.

Pohjoislaituri vastavalmistuneena.

Etelälaituri jälleen karkuteillä. Karkulaisen sitomiminen kiinnityspoijuihin oli kuin
kuvaelma Koljonselän lautturista (syksy 2000).
|