|
Virtain kaupungin Vaskivedellä sijaitseva Kalliomäen tila siirtyi maaliskuussa 1990 seuran omistukseen. Ranta ruopattiin
myöhään samana syksynä ja rantaan nostettu massapenkka tuettiin järeillä kuusenrungoilla.
Hetimmiten Kalliomäki sai lempinimen Ankkalinna venesataman kallionkyljessä olevasta kalliomaalauksesta. Sauna ja
takkatupa paneloitiin pääsiäisenä, ja sauna sai uudet lauteet.
Laiturisähkö ilmaantui 1992, samana vuonna, jolloin Metsä-Serla alkoi kaupitella tilan lähitontteja loma-asuntokäyttöön.
Tukikohdan satama-alueen vastaranta oli myös myynnissä, ja pienenä uhkana oli, että naapurisopu joutuu koetukselle perin
erilaisista lähtökohdista samaa lahdenpoukamaa käyttävien mökkiasukkaiden ja tukikohdassa veneilevien jäsenten kesken.
Elokuussa 1992 vahvistui, että seuran ostotarjous määräalasta oli hyväksytty.
Seuran ylimääräisen kokouksen syyskuussa hyväksyttyä esityksen määräala marraskuussa samana vuonna siirtyi seuran
omistukseen.
Vuonna 1997 näiden kahden palstan väliin jäävä lisämaakin ostettiin seuralle, joten koko lahdenpohjukka on nyt seuran
omistama eikä eturistiriitoihin naapuruston kanssa enää tarvitse varautua. Vastarannalle johtava ponttoonisilta valmistui
1997.
Kalliomäen eli Ankkalinnan maskotti on luonnollisesti Ankka, mutta kesäpäiväperinteeseen kuuluu vahvasti myös
rosvopaisti.
|