Tiedotus

Seuran tiedotustoiminnan kulmakivet ovat jäsenlehti Ruori ja nettisivut. Seuran alkutaipaleen jäsenkirje on kehittynyt painotuotteeksi ja Ruori-lehti sai nykyisen nimensä vuonna 1977. Vuosittain se ilmestyy yleensä neljä kertaa. Vuosikerran lippulaiva on numero yksi, joka on liki satasivuinen lukupaketti. Toimituskuntana toimii koko laaja jäsenkunta.

Ruori on niittänyt laajalti mainetta korkeatasoisena ja monipuolisena laatulehtenä. Se on tärkeä osa seuran valistustyötä samalla, kun se on kanava jäsenistölle jakaa kokemuksiaan muidenkin opiksi ja huviksi. Yhtä varmasti kuin lokikirja on Ruori varannut paikan koko veneilykaudeksi brygalla, minkä ansiosta siitä on tullut myös oivallinen mainospaikka ja osa seuran varainhankintaa. Ruorilehdet ensimmäisestä numerosta alkaen löytyvät kansiin sidottuina Pajasaaren eteisen vitriinistä, johon ne on asetettu esille jäsenistön luettavaksi.

Seuran nettisivut ilmestyivät sähköiseen eetteriin ensimmäisen kerran vuoden 2000 alussa. Käyttö on ollut runsasta sivujen julkaisemisesta lähtien. Vähitellen nettiin vakiintuivat monet seuran tärkeistä toiminnoista kuten kurssi-ilmoittautumiset ja jäsenten osoitteenmuutokset. Sivuja on uudistettu useaan otteeseen, ja tällä hetkellä menossa on jo sivuston neljäs sukupolvi. Viimeisimmän uudistuksen sivut kokivat 40-vuotisjuhlan kynnyksellä keväällä 2006. Uudistuksessa otettiin käyttöön seuran oma domain-nimi (www.tampereennavigaatioseura.fi) ja avattiin oma osasto vain jäsenille.

Ruori 1/2011 pdf-tiedostona

Ruori 2/2010 pdf-tiedostona

Ruori 1/2010 pdf-tiedostona

Ruori 3/2009 pdf-tiedostona

Ruori 2/2009 pdf-tiedostona

Ruori 1/2009 pdf-tiedostona.

Ruori 4/2008 pdf-tiedostona.

Ruori 3/2008 pdf-tiedostona. 

Ruori 2/2008 pdf-tiedostona.

Ruori 1/2008 pdf-tiedostona.


Lataa Adobe Reader
 

Ruorilehden kansi 02/2006
Ruori-lehden kansi 02/2006
 
Ruorilehden kansi 01/2006
Ruori-lehden kansi 01/2006
 
Ruorilehden kansi 04/2005
Ruori-lehden kansi 04/2005