Cevni
Kansainvälinen huviveneen kuljettajan pätevyyskirja uusittiin 1.1.2004. Vanhan pätevyystodistuksen saa kahden vuoden siirtymäajan kuluessa vaihdettua uuteen Merenkulkulaitoksen ohjeiden mukaan. Uutta pätevyyskirjaa haetaan neljää erilaista osa-aluetta kattavaksi:
- M Moottorivenekelpoisuutta osoittavaksi
- S Purjevenekelpoisuutta osoittavaksi
- C Rannikkovesikelpoisuutta osoittavaksi
- I Sisävesikelpoisuutta osoittavaksi
Kaikilta, nykyisten ja tulevien CEVNI-jäsenmaiden sisäisillä vesireitellä venettään kuljettavilta, vaaditaan vastedes näyttöä siitä, että hallitaan Euroopan sisävesiliikenteen säännökset. Paras tapa osoittaa tämä on, että uudessa kansainvälisessä huviveneen kuljettajan pätevyyskirjassa on merkintä "I" (Intérieure). Tämän merkinnän saamiseksi on suoritettava Merenkulkulaitoksen hyväksymä Suomen Veneilyliiton tutkinto, josta saatavaa todistusta vastaan Järvi-Suomen merenkulkupiiri merkinnän myöntää.
Tampereen Navigaatioseura järjestää vaatimusten mukaisia valmennuskursseja tutkintoineen Pajasaaressa. Kurssi järjestetään aina, kun riittäväksi katsottava määrä ilmoittautuneita on koossa. Ennakkoilmoittautumisen voi tehdä Pajasaaren ilmoitustaululle tai nettilomakkeella. Ilmoittautuneille tiedotetaan joko puhelimitse tai sähköpostitse hyvissä ajoin ennen kurssin alkua, millaisella aikataululla toimitaan.
Ilmoittautumislomake CEVNI-kurssille
|
Voit ilmoittautua CEVNI-kurssille tällä lomakkeella. Ilmoittautuminen edellyttää, että sinulla on voimassa oleva sähköpostiosoite. |