Kauden kokonaistulokset 2009
Kuvat: Virmo Suonpää
Kilpailut siirtyivät vesille kesäkuun alussa ja veneilytaitokilpailuja (ent.
navigointikilpailu) pidettiin suunnitelman mukaisesti viisi, lisäksi
edustusjoukkueemme osallistui perinteisesti Porin navigaatioseuran järjestämään
yönavigointikilpailuun. Vastaavasti porilaisten joukkue oli mukana
päätöskilpailussa täällä Näsijärvellä. Kaikkiaan 14 venekuntaa ja 32 eri
henkilöä otti osaa kisoihin.
Kilpailut kuuluvat myös osana veneilykurssien ohjelmaan käytännön
veneilytaitoharjoituksina ja on hyvää harjaannusta kaikille seuran jäsenille.
Kilpailujen tehtävät on nähtävillä Pajasaaren eteisen ilmoitustaululla - niihin
voi tutustua ja huomata että saaristolaivurin perustiedoilla tehtävät ratkeavat!
Kiitos ratamestareille, he olivat jälleen laatineet vaihtelevat ja sopivan
haastavat kisat. Joskus täytyi navigaattorin tehdä aivojumppaa jotta tehtävän
tarkoitus valkeni - kuten termi isoympyrää pitkin ajo, laskettiinpa jopa
auringon suuntaa Tampereella tiettynä hetkenä. Naistenlahden voimalaitoksen
savupiippu, Lielahden sellutehtaan savupiippu, Näsineula, tuttu sektoriloistomme
Siilinkari ym. suuntimakohteet ja kiintopisteet tulivat jälleen kerratuiksi.
Kiitos myös veneen omistajille, jotka tuova veneensä kilpailuun ja antavat
mahdollisuuden harjoittaa veneilytaitoja oikeassa ympäristössä sekä kaikille
kilpailijoille sekä muille toimijoille innokkaasta mukana olosta!
Diplomikilpailun palkinnot jaettiin laivuridiplomien jakotilaisuuden yhteydessä
8.6.2009 ja muut kiertopalkinnot, hopealusikat ja arvonimet lipunlaskujuhlassa
26.9.2009.
ARVONIMET
DIPLOMINAVIGAATTORI Reijo Manninen
DIPLOMIRUORIMIES Sanna Eljaala
HERRAN TÄHDEN KIPPARI Kalle Antniemi
VUODEN PÄÄLLIKKÖ Kalle Antniemi
VUODEN NAVIGAATTORI Reijo Manninen
VUODEN RUORIMIES Sanna Eljaala
VUODEN NAISNAVIGAATTORI Tarja Toppinen
VUODEN KARTTANAVIGAATTORI Kalle Antniemi
TAMPERE-PORI KIERTOPALKINTO Tampereen Navigaatioseura

kuva 3. vuoden arvonimet: päällikkö Kalle Antniemi, navigaattori Reijo Manninen
ja ruorimies Sanna Eljaala

kuva 4. Tarja Toppinen ja vuoden naisnavigaattorin malja
KAUDEN 2008 NIMITYKSET
Kaikkiaan 14 venekuntaa kisaili kiertopalkintojen
lisäksi henkilökohtaisesta menestyksestä ja vuoden arvonimistä. Tänä kesänä yksi
venekunta puhalsi mallikkaasti yhteen ja voitti lähes kaikki kilpailut, joten
nimitykset oli helppo jakaa. Navigaattorina oli tuore saaristolaivuri ja muu
joukkue koostui kesän veneilykurssilaisista. Diplomikilpailun sääntöjä
muutettiin niin, että kaikki halukkaat voivat osallistua, mutta arvonimet saa
parhaiten sijoittunut venekunta, jossa on tuore saaristolaivuri navigaattorina.
|
DIPLOMINAVIGAATTORI
DIPLOMIRUORIMIES
HERRAN TÄHDEN KIPPARI
VUODEN PÄÄLLIKKÖ
VUODEN NAVIGAATTORI
VUODEN RUORIMIES
VUODEN NAISNAVIGAATTORI
VUODEN KARTTANAVIGAATTORI |
Kalle Antniemi
Mikko Linne
Stina Linne
Sanna Eljaala
Kalle Antniemi
Juha Hautala
Hanna Kuortti
Anitta Niinimäki |

Tampere – Pori ystävyyskilpailu 2008
Sateisena pimeänä syyskuun iltana joukkueemme
suoriutui mallikkaasti ensimmäisestä osakilpailusta Mäntyluodon satamassa.
Pitkästä aikaa Porin kilpailujen konkari, joukkueen valmentaja ja loistava
valonheittäjä Seppo Heinonen pääsi mukaan. Mukana olivat lisäksi omissa
kilpailuissa menestyneet päällikkö Sanna Eljaala ja navigaattori Kalle Antniemi
sekä luottoruorimiehenä Mikko Linne. Historia toistaa itseään ja joukkueemme
sijoittui toiseksi.
Navigointiosuus vesillä meni hyvin ja kaikki poijutkin
löytyivät, mutta laituritehtävien kysymykset olivat haastavat: Reposaaren
aallonmurtajan suunta ja pituus sekä Porin Meripartiolaisten uuden purjealuksen
nimi ei tullut heti mieleen...
Lipunlaskujuhlapäivänä 27.9. odottelimme vuorostaan
porilaisia Pajasaareen ja Näsijärvelle toiseen osakilpailuun. Porin päivästä ja
kaupungin 450-vuotisjuhlallisuuksista huolimatta saimme onneksi porilaiset
vieraaksemme. Kilpailun sääntöihin kuuluu, että vastaveneessä täytyy joukkueen
vaihtua, ja kun ”ykkösjoukkueemme” (Sanna, Kalle ja kumppanit) halusi jatkaa
hyvää tiimityötä yhdessä, keräsimme laiturilta sekalaisen joukkueen. Porilaiset
saivat melkein ”herneen nenäänsä” kokoonpanon nähdessään. Ratamestari laittoi
kyllä kaikkien pään pyörälle, sillä vesiosuuden ensimmäisellä etapilla
Siilinkari kierrettiin oikeasti ympäri 0,4 mailin säteellä... Kotijoukkue voitti
ympäriajon eli kiertopalkinto jäi Tampereelle.
TAMPERE – PORI KIERTOPALKINTO Tampereen
navigaatioseura

|
Kauden 2007 nimitykset
Lipunlaskujuhlassa 22.9.2007 oli palkintopöytä pullollaan. Kaikkiaan
16 venekuntaa otti osaa kesän navigointikilpailuhin.
Kilpailukohtaisten kiertopalkintojen ja hopealusikoiden lisäksi
juhlassa jaetaan osallistujien kesken kokonaismenestyksen mukaan
tittelit ja omat kiertopalkintonsa.
Diplomikilpailun palkinnot jaettiin jo laivurikurssien diplomien
jakotilaisuudessa 11.6.2007.
|
DIPLOMINAVIGAATTORI
DIPLOMIRUORIMIES
HERRAN TÄHDEN KIPPARI
VUODEN PÄÄLLIKKÖ
VUODEN NAVIGAATTORI
VUODEN RUORIMIES
VUODEN NAISNAVIGAATTORI
VUODEN KARTTANAVIGAATTORI |
Kari Karhela
Stina Linne
Mikko Linne
Mikko Linne
Leena Aine
Stina Laine
Leena Aine
Anitta Niinimäki |
Tampere – Pori maaottelu 2007
Kesän päällikkökurssilaisista koottu edustusjoukkueemme sijoittui
toiseksi Reposaaren satama-altaassa pidetyssä Porin osakilpailussa
8.9.2007. Porilaisten suoritus oli häikäisevä, sillä heidän
joukkueensa värvättiin laiturilta nopeasti ennen kisaa ja löi
ällikällä meidän hyvin valmentautuneen joukkueemme. Tamperelaisen
vastaveneen oli sitten pakko voittaa kotikisassa Näsijärvellä
22.9.2007 muuten porilaiset omasta sijoituksestaan huolimatta
voittaisivat koko maaottelun. Niinpä Pajasaaren laiturilla
tarkkailevien kannustajien kädet hikoilivat Olutmakkara-kilpailua
seuratessa, mutta Tampereen venekunnan hermot pitivät ja
maaotteluvoitto tuli Tampereelle.
MAAOTTELU KIERTOPALKINTO Tampereen Navigaatioseura
|
|
|
|